Nova-hyppykurssi

Järjestämme kaudella 2025 myös NOVA-alkeiskurssin. Nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus aloittaa laskuvarjohyppyharrastus tehokkaasti!

NOVA-lyhennys tulee sanoista nopeutettu vapaapudotus. Tällaisella niin sanotulla NOVA-alkeiskurssilla heti ensimmäinen hyppy suoritetaan 4 kilometrin korkeudesta vapaapudotuksesta nauttien. Kurssilla opit vapaapudotuksen perusteet ja kehon hallinnan, jotta osaat itsenäisesti hallita asentoasi ilmassa ja avata itse laskuvarjosi ensimmäisestä hypystä lähtien. Ensimmäisten hyppyjen aikana sinulla on ilmassa mukanasi kaksi hyppymestaria, jotka auttavat ja ohjaavat sinua vapaapudotuksen aikana. Laskuvarjon ohjailemisessa sinua taas auttaa radion välityksellä kouluttaja maasta käsin.

NOVA-koulutusohjelman alkeisosaan kuuluu 8 hyppyä, joiden aikana opetellaan erilaisia vapaapudotuksessa tarvittavia taitoja kuten, käännöksiä, liikkumista eri suuntiin, voltteja ja tynnyreitä. Suoritettuasi hyväksytysti nämä alkeiskoulutusvaiheen hypyt siirryt seuraavaan vaiheeseen, jossa koulutuspolku yhdistyy pakkolaukaisualkeiskurssin suorittaneiden kanssa. Peruskoulutusvaiheeseen päästyäsi voit jatkaa harrastusta omassa tahdissasi.  

NOVA-alkeiskurssiin kuuluvat kaikki 8 alkeiskoulutusvaiheeseen sisältyvää hyppyä. Hypyt pyritään suorittamaan kurssiviikon aikana. Hypyt on suoritettava hyväksytysti läpi, ja mahdolliset uusintahypyt maksetaan erikseen hinnaston mukaisesti. Mikäli hyppyjä jää kurssin aikana hyppäämättä, loppujen hyppyjen suorittamisajankohdista sovitaan kurssin päätteeksi.

NOVA-alkeiskurssi sopii niille, jotka haluavat aloittaa laskuvarjohyppyharrastuksen tehokkaasti, ja päästä heti hyppäämään useita hyppyjä! Tiivis koulutusohjelma ja kurssiviikko ovat raskaita, mutta tuottavat varmasti ikimuistoisen elämyksen ja antavat intensiivisen alkusykäyksen uudelle harrastukselle!

Kurssin hinta 2100€

Kurssihintaan sisältyy:

  • NOVA-alkeiskoulutuksen 8 hyppyä (mahdolliset uusintahypyt maksetaan erikseen hinnaston mukaan)
  • Teoriakoulutus materiaaleineen
  • Hyppypäiväkirja
  • Hyppykaluston käyttöoikeus koko oppilasuran ajan
  • Alavuden Ilmailukerhon jäsenmaksu vuodelle 2025
  • Suomen Ilmailuliiton jäsenmaksu vuodelle 2025 (jäsenmaksu sisältää vakuutusturvan ja Ilmailu-lehden)
  • Majoitus ja ruuanlaittomahdollisuus kerhon tiloissa kurssiviikon aikana

Ohjelma:

Kurssi kestää koko viikon ma-su 23.-29.6.2025. Kurssi alkaa Alavuden Ilmailukerhon tiloissa Alavuden lentokentällä (Savikonkydöntie 129) maanantaina 23.6.2025 klo 11.

Alkuviikon aikana annetaan kurssiin kuuluva teoriaopetus ja harjoitellaan runsaasti vaadittavia taitoja käytännön harjoituksissa. Hypyt pyritään aloittamaan keskiviikkona, ja niitä suoritetaan loppuviikko sunnuntaihin saakka.

Kurssi järjestetään, jos saamme minimissään 3 ilmoittautunutta kurssille. Ilmoittauduthan kurssille viimeistään 15.6.2025 mennessä. Ensimmäiset 6 mahtuvat kurssille.

Tervetuloa Alavuden taivaalle!

Lisätietoa saat:
– https://www.alavudenilmailukerho.fi
– sähköpostilla kerho@alavudenik.fi
– puhelimitse 045 121 5767

Vaatimukset osallistujalle

  • Ikäräja 15v, alle 18v huoltajan suostumuksella
  • Kalustosta johtuva painoraja on 100kg
  • Normaali terveys, esim. silmälasit eivät ole este
  • Lääkärintodistus yli 65-vuotiaalta
  • Kaikki antavat kurssilla terveydentilavakuutuksen

Voit tutustua terveytentilavakuutukseen jo ennakkoon. Voimme vaatia terveydentilavakuutuksen perusteella lääkärillä käyntiä ennen hyppäämistä. Mikäli oma terveydentila arveluttaa, kannattaa ennen kurssille ilmoittautumista varmistaa asia ottamalla yhteyttä kerho@alavudenik.fi